Lepo

Lepo on tärkeä osa nuoren urheilijan valmentautumisen kokonaisuutta, sillä levossa elimistö uudistuu, kuona-aineet poistuvat ja energiaa varastoituu. Unen aikana erittyy myös kasvuhormonia. Nukkuminen on tärkeää myös aivojen palautumiselle. Uni on perusterveydenedellytys, joka vaikuttaa lapsen tai nuoren vireystilaan ja mielialaan.

Urheilijan elimistö kehittyy harjoitteiden välisen palautumisjakson aikana. Mitä paremmin urheilija palautuu, sitä paremman vastineen hän saa harjoitteille ja sitä parempi on myös seuraavan harjoituskerran teho. Tärkeää on seurata nuoren urheilijan elämän kokonaisrasitusta, harjoittelun ja muun kuormituksen määrää. Leposykkeen ja harjoituksen aikaisen sykkeen seuranta kertoo mahdollisesta liikarasituksesta pidemmällä aikavälillä.

Keskeiset lepojaksot:

  • Harjoituksen jälkeinen rentoutuminen.
  • Yöuni ja päiväunet.
  • Lepopäivät.
  • Siirtymäkaudet.
  • Rentoutumisharjoitukset.

Palautuminen on yksi osa huipulle tähtäävää toimintaa.Palautumisen edistämiseksi on selvitettävä eri harjoitteidenaiheuttamat kuormitukset ja harjoituksen jälkeinen palautuminen, sekä jo etukäteen suunnitella palautumista edistävät toimenpiteet. Yöunen pitäisi olla vähintään 9-10 tuntia päivässä (mukaan lukien päiväunet). Nuorella urheilijalla tulisi olla säännölliset nukkumaanmeno -ja herätysajat. Urheilijoiden vaikeudet liittyvät yleensä, joko kovan harjoituksen sijoittumiseen liian lähelle nukkumaanmenoa, mieltä kiihdyttäviin ajatuksiin (stressi) tai ylikuormitukseen harjoittelun suhteen.

Vinkkejä rentouttavan ja hyvälaatuisen unen saavuttamiseksi:

  • Pimeä, happirikas ja meluton tila.
  • Ruokailun tulisi illalla olla kevyt ja hiilihydraattipitoinen, liiallista rasvan käyttöä tulisi välttää.
  • Tarvittaessa urheilijan voi pyrkiä tekemään erilaisia rentoutumisharjoituksia ennen nukkumaanmenoa.
  • Kevyt hieronta rentouttaa myös kehon ja aktivoi hetkittäistä väsymistä.
  • Lämmin kylpy -> kehon lämmitys laukaisee myös hetkittäistä väsymistä.

Vinkki valmentajalle pelaajien vireystilan tarkistamista varten:

Pyydä jokaista pelaajaa ennen harjoitustapahtumaa kirjoittamaan yksittäiselle paperille asteikolta 1-5 numeron, että mikä on sen hetkinen pelaajan kehon vireystila (1=todella väsynyt, 2=väsynyt, 3=neutraali, 4=energinen ja 5=todella energinen). Valmentaja tekee tämän jälkeen pelaajista yhteenvedon ja näin ollen pystyy asettamaan oikean tasoisen ärsykkeen pelaajille yksittäiseen harjoitustapahtumaan.



Euran Pallo Ry

Postiosoite:

Eurantie 33 

27510 Eura


Käyntiosoite:
OP-Areena

Nummentie 28

27500 Kauttua

toimisto@euranpallo.fi