15-18-vuotias

Keskinuoruudessa pahimmat murrosikään kuuluvat myrskyt ovat yleensä jo laantuneet. Nyt nuori totuttelee muuttuneeseen olemukseensa ja etsii omaa identiteettiään. Irtiotto vanhemmista kuuluu tähän vaiheeseen, jossa nuori etsii uudenlaista suhdetta isäänsä ja äitiinsä. Nuori tarvitsee tilaa itsenäistyä, mutta edelleen vanhempiensa tukea ja aikaa. Jokainen nuori kehittyy omaan tahtiinsa. Osalla murrosikä käynnistyy hyvinkin aikaisin, osalla keskimääräistä myöhemmin.

Fyysinen kehitys:

Keskinuoruudessa nuori totuttelee muuttuneeseen kehoonsa ja opettelee elämään sen kanssa. Varsinkin monet 15-vuotiaat tytöt ovat kasvaneet fyysisesti lapsen vartalosta naisiksi. Pojilla murrosikä alkaa hieman myöhemmin kuin tytöillä ja siksi he kehittyvät vielä fyysisesti paljonkin: pituuskasvu jatkuu ja se päättyy keskimäärin 18-vuotiaana. Poika voi kasvaa vielä tämän jälkeen muutamien vuosien ajan. Kehitys etenee hyvin yksilöllisesti. Osa pojista muistuttaa peruskoulun viimeisellä luokalla ulkoisesti miestä, osa on vielä matkalla pojan vartalosta miehen mittoihin. Osalla murrosiän muutokset ovat alkaneet varhain, toiset odottavat niitä pitkään. Murrosiän keskeisistä muutoksista voi lukea lisää varhaisnuoren kehitystekstistä. Osalla tytöistä kuukautiset voivat alkaa vasta 16−17-vuoden iässä. Tytölle on henkisesti raskasta, jos kaikilla kavereilla kuukautiset ovat alkaneet ja muodot naisellistuneet. Tyttö vertailee itseään herkästi muihin ja voi kokea itsensä huonoksi ja erilaiseksi. Toisaalta jotkut tytöt vastustelevat kehon muutosta ja häpeävät pyöristyneitä rintojaan ja muotojaan.

Liikunnallinen kehitys:

Murrosikään liittyvän kiihtyvän hormonitoiminnan ansiosta nuori on otollisessa vaiheessa kovempaa fyysistä harjoittelua varten. Oikeanlainen harjoittelu saa aikaan voimakasta kehitystä, mikä motivoi nuorta urheilijaa jatkamaan eteenpäin. Tässä vaiheessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota levon ja rasituksen suhteeseen. Varsinkin riittävä yöuni on olennaisen tärkeää. Kun kasvuvauhti iän myötä hiljenee, nuoren kehonhallinta paranee. Näin urheilutaidoissakin nuorella on mahdollisuus päästä kokonaan uudelle tasolle lisääntyneen voiman, sekä parantuneen koordinaation ansiosta.




Euran Pallo Ry

Postiosoite:

Eurantie 33 

27510 Eura


Käyntiosoite:
OP-Areena

Nummentie 28

27500 Kauttua

toimisto@euranpallo.fi