Tällä kertaa KaaPo oli meitä parempi. Meillä oli aluksi pallonhallinta ja ihan mukavasti päästiin aina puolenkenttään asti, mutta sitten aina hyökkäyksemme pysähtyi. Siinä yläalueella syöttöjen laatu heikkeni ja varsinkin murtavat syötöt selustaan olivat heikkoja, joko ne meni osoitteesta ohi tai sitten pysähtyi puolustuslinjaan. Peli oli siinä mielessä hallussa, että vastustajakaan ei oikein päässyt maalipaikoille. 19 minuutilla sitten vastustaja teki avausmaalin kulmapotkusta. Pelin kuva oli hyvin samanlainen koko puoliajan. Tosin KaaPo pääsi tai oikeastaan joutui laukomaan kaukaa ja me emme edelleenkään oikein päässyt puolenkentän yli. Jouduttiin tekemään pelipaikka muutoksia, 20 mnuutin kohdalla, kun Venla sai kyynärpäästä nenäänsä, joka vääntyi. Hänen pelit jäi siihen, vastustajalle keltainen kortti. 3 minuuutin ennen loppua vastustajan kaukolaukaus tuotti tulosta ja meni vastustatamattomasti aivan vasempaan nurkkaan ja näin puoliajalle mentiin 2-0 KaaPon johdossa. Ehkäpä peliä kuvastaa, että paras maalipaikkamme taisi olla Mimosan kaukolaukaus, kun hän huomasi vastustajan maalivahdin olevan ulkona maalista.
Toisella puoliskolla muutimme ryhmitystä, joka sitten avasikin enemmän hyökkäyksiämme ja pääsimme puolenkentän yli, jopa hyökkäyskolmannekselle. Mutta rankkarialueen sisälle emme oikein päässeet ja aika paljon muodon ulkopuolella peli pyöri. Saimme kyllä jonkinalisia maalipaikkoja luotua, mutta palloa sisään emme nyt saaneet. Vielä kun vastustaja kävi tekemässä pari lisää, niin peli oli siinä.
Avaus:
Mv: Jutta J.
Puolustajat: Annika, Venla, Jude, Salla
Kk: Elli, Sohvi, Emmi, Iida, Nepi
H: Mimosa
Vaihdossa:
Vilma
Kristiina
Petra
Jutta R.
19' | Maali | Vahalahti Janina |
42' | Maali | Huuhka Julia |
58' | Maali | Linnavalli Selma |
63' | Maali | Viitasalo Elisa |